Terve!
Olen Antti Rintamäki, 24-vuotias Nummelasta kotoisin oleva urheilija. Lajina on judo ja tavoitteena kansainvälinen menestys. Valmistuin joulukuussa 2010 liikuntaneuvojaksi Pajulahden liikuntakeskuksesta.
Huippu-urheilun ja työelämän yhdistäminen on monesti erittäin vaikeaa, ilman oikeanlaisia suhteita lähes mahdotonta. Sain kuitenkin ainutlaatuisen mahdollisuuden siihen Päijät-Hämeen urheiluakatemian kautta. Työskentelen kevään 2011 ajan Teron apulaisena erilaisissa urheiluakatemian tehtävissä sekä toimin myös apuvalmentajana Salpausselän lukion nuorille judokoille. Tarkoituksena on, että teen työtä täysin urheilun ehdoilla, joka sopi minulle paremmin kuin hyvin. Matkustan paljon kilpailujen ja leirien takia, jonka vuoksi joustava työnantaja on minulle ehdoton edellytys. Silloin kun en ole reissussa pyrin antamaan mahdollisimman hyvän työpanoksen akatemian hyväksi.
Urheilu on ollut jo pienestä pitäen merkittävä osa elämääni ja tiedän varsin hyvin millaista on elää huippu-urheilijana. Tänä keväänä pääsen näkemään huippu-urheilua myös hieman erilaisesta näkökulmasta, mikä tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen kokemus.